Etusivu | Yhteystiedot | Yritys | Medialle | Jälleenmyyjille | Tekijöille | In English

Elämäntaito » Historia ja yhteiskunta » Keittokirjat ja ruokakulttuuri » Koti, puutarha ja luonto » Kulttuuri ja matkailu » Kädentaidot ja harrastukset » Perinnerakentaminen » Kaunokirjallisuus ja sarjakuvat »

Moreenin Facebook-sivut

Unelmien silmukat – Haaveista sukiksi

Pirjo Iivonen

(Loppuunmyyty)

Pirjo Iivosen ensimmäisen neulekirjan sukkamallien innoituksen lähteitä ovat Suomen kaunis luonto ja siinä koetut hetket. Malleihin sisältyy sekä yksivärisiä pintaneuleita että kirjoneuleita ja niiden yhdistelmiä. Lyyrisen harmoninen värimaailma jättää tilaa taidokkaille neulekuvioille ja vie ajatukset suomalaiseen maisemaan.

Sukkamalleissa on käytetty ennakkoluulottomasti ja innovatiivisesti erilaisia tekniikoita, joihin yhdistyy yllättäviä yksityiskohtia, esimerkiksi tavanomaisesta poikkeava kärkikavennus tai kantapää, virolaista ruusuilutekniikkaa tai vaikkapa virkattuja osia.

Uudet tekniikat ja mallit antavat paljon purtavaa kokeneillekin neulojille. Ohjeet ovat keskimäärin varsin haastavia, mutta mukana on myös muutama helpompi malli.

Pirjo Iivonen on sanomalehtialalla työskentelevä perheenäiti, jonka rakkain harrastus on sukkamallien suunnittelu.

ISBN 978-952-254-233-5
1. painos 2015
Nidottu, 160 sivua
lk 65.43

Painokelpoisen kansikuvan voi ladata Medialle-sivulta.